Virtuaalimaailmassa meiltä katoaa reaaliarjen hierarkia. Uudet tekijät uskaltautuvat kokeilemaan luovuuttaan ja toisaalta underground-kulttuurit saavuttavat vertaisensa merkittävästi laajemmalla alueella kuin ennen. Verkko on avannut aivan uudenlaisia sosiaalisia verkostoja, joista osa on osattu myös kaupallistaa.
Esimerkkinä liikeideasta, jossa käyttäjien luova kokeilunhalu, yhteisöllisyyden mahdollisuudet ja perustuotteiden erilaistaminen on pystytty kaupallistamaan erinomaisesti, on
www.spreadshirt.fi. Palvelussa meistä jokainen voi suunnitella ja piirtää omat tuotteensa, luoda niistä kokonaisen tuotesarjan ja kaupallistaa ne lopuksi ilmaiseksi verkkokauppapalveluun. Kaikki tämä on käyttäjälle maksutonta. Palveluntarjoajan business syntyy siitä, kun samanhenkiset ihmiset innostuvat palvelussa toistensa tuotteista ja omaleimaiset tuotteet menevät kaupaksi. Tässä vaiheessa palvelu ottaa omansa. Myös suunnittelija saa kaupasta palkkion. Näin valkoinen posliinimuki tai peruspaita on löytänyt tiensä maailmalle erinomaisen liikeidean turvin.
Verkkokauppa rikkoo perinteisen kaupan rajoja. Perinteisenä pidettyjen erämäärien tai toimintatapojen määrittäminen monimuotoistuu. Tamperelainen Aamulehti siteerasi 3. ja 15.2.2007 ilmestyneissä lehdissään alueella toteuttettua tutkimusta, jonka mukaan myös verkossa toimivat alueen yritykset tekevät kaksinkertaista tulosta henkeä kohden verrattuna yrityksiin, jotka eivät ole verkkoon vielä siirtyneet. Tutkimuksessa oli keskitytty erityisesti verkkokaupankäyntiin.