Ajankohtaista

Vastuu

Vastuullinen toiminta on tulevaisuuden markkinoilla yksi merkittävin yhteisöllisyyden muoto. Arvopohjainen tuottaminen, toimintatavat ja kuluttaminen yhdistävät niin tuottajia kuin kuluttajiakin.

Oman vaikuttamisen mahdollisuudet koetaan merkittäviksi. Ja niitä halutaan myös käyttää. Vastuuta yhteiskunnan kehittämisestä ei kaadeta julkisten yhteisöjen kannettavaksi, vaan jokainen yritys ja yksilö voi omalla toiminnallaan olla luomassa uusia vastuullisen toiminnan malleja.

Ympäristövastuusta muodostuu itsestään selvä toiminnan peruslähtökohta. Sen rinnalla kasvavat vastuu omasta toimintaympäristöstä, globaalista tasavertaisuudesta ja tulevaisuudesta. Näistä tekijöistä kasvaa markkinoilla olon perusedellytyksiä, joihin kasvaminen vaatii valtaosalta nyky-yrityksistä merkittävää arvoajattelun muutosta.

Edellinen kertoo yhteiskuntamme hyvinvoinnista. Euroopassa valtaosa heikoimpiosaistenkin kuluttajaryhmien edustajista kuluttaa ja pitää osana peruselintasoaan tuotteita, joita ilman hän voi käytännössä elää.

Emme voi olla välinpitämättömiä niissä päätöksissä, joilla tuotamme tulevaisuuden markkinoiden tarjoamaa ja luomme pohjaa kulutuksen kulttuurille. Vasta tulevaisuuden vastuunkanto oikeuttaa meitä hyödyntämään globaaleja markkinoita ja luonnovaroja.

© Brand Agency Punda. www.punda.fi