Keitä olemme2019-10-24T06:09:06+00:00

Rakennamme huomispäivän todellisuutta.

Brandi on organisaation ja sen asiakkaiden yhdessä jakama tietoisuus. Me olemme erikoistuneet tämän johtamiseen kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Punda rakentaa brandeja kansainvälisille kilpailukentille. Teemme tätä kokonaisvaltaisesti markkinat ennakoivalla strategiatyöllä, laadukkaalla konseptisuunnittelulla sekä jatkuvalla sisäisellä ja ulkoisella viestinnällä. Lisäksi tarjoamme asiakkaitamme käytännön tukea myyntitoiminnoissa Euroopan ja Kauko-Idän vientimarkkinoilla.

Brandijohtaminen on intohimomme. Suunnittelemme asiakkaillemme kansainvälisen kilpailun kestäviä visuaalisia ja sisällöllisiä brandeja, sekä sitoudumme niiden pitkäjänteiseen rakentamiseen monikanavaisessa toimintaympäristössä.

Yli kahden vuosikymmenen mittaisen historiamme aikana olemme vieneet kymmeniä yrityksiä kansainvälisille markkinoille, teollisuuden ja kaupan eri aloilta. Toistakymmentä asiakastamme toimii maailmalla oman erikoisalansa johtavana toimijana. Tämän he ovat saavuttaneet ennakoivalla markkinajohtajuudella yhdessä pitkäjänteisen brandityön kanssa. On myös tärkeää, että brandia johdetaan organisaation sisällä ulkoisen markkinoinnin rinnalla.

Tavoitteenamme on markkinoiden johtaminen, niiden seuraamisen sijaan. Se vaatii itsenäistä ajattelua ja kykyä asiakaslähtöiseen kehitykseen. Brandin rakentamiseen ei ole oikotietä, vaan se tarvitsee tuekseen vuosien systemaattiset toimet, sillä tulokset syntyvät vain tekemällä.

Kumppanina arjessa

Toimimme asiakkaidemme kumppanina brandijohtamisen eri vaiheissa. Ideoimme, tutkimme, suunnittelemme, rakennamme, koordinoimme ja opastamme. Asiantuntijamme palvelevat ennakoinnin, strategiatyön, palvelumuotoilun, designin sekä sisäisen ja ulkoisen viestinnän osa-alueilla. Lisäksi kansainvälistymispalvelumme auttavat yritystä pääsemään käyntiin käytännön toimissa valituilla markkina-alueilla.

Pundan Palvelut - Markkinanäkemys ja ennakointistrategia - Brandistrategia - Konseptisuunnittelu - Sisäinen ja ulkoinen brandijohtaminen - Viestinnän ja mainonnan suunnittelu

Me tuomme markkinanäkökulman toiminnan kehittämisen tueksi. Lähtökohtanamme on toimia asiakkaidemme kanssa vuosia kestävissä kumppanuussuhteissa yksittäisten projektien sijaan. Yhden kumppanin kanssa toteutetun yhteistyön avulla asiakas säästää useiden kumppanien hallintaan kuluvan ajan ja vaivan, sekä tehostaa monikanavaisen viestinnän mahdollisuuksia.

Arvomme

Pundan arvot perustuvat asiakaskeskeisyyteen, jatkuvaan kehitykseen, ammattitaidon ja kollegoiden kunnioittamiseen kannattavuutta unohtamatta. Arvomme näkyvät vahvana osana jokapäiväistä arkeamme.

Hyvä työympäristö ja kasvua tukeva esimiestyö ovat meille tärkeitä lähtökohtia.

Kumppanuus Pundan kanssa on sitoutunutta yhteistyötä
yrityksen liiketoiminnan kasvun eteen.

OTA YHTEYTTÄ
TILAA UUTISKIRJEEMME

Yhteydenotot

+358 40 676 0379

Helsinki

Ratakatu 1 B A 3
FI-00120 Helsinki
info(a)punda.fi

Stockholm

Hammarby Allé 157
SE-12065 Stockholm
info(a)punda.fi

Beijing

Landgent Bldg 5/F, Block A
Landgent Center No.20
East Middle 3rd Ring Road
Chaoyang District
100020 Beijing
info(a)punda.fi

Shanghai

15/F, Plaza 66, No.1266
West Nanjing Road
JiangAn District
200040 Shanghai
info(a)punda.fi