Huippuosaaminen tavoitteidenne tukena.

Pundan asiakkaat edustavat monenlaisia toimialoja ja yrityskokoja. Niitä kaikkia yhdistää halu hyötyä kansainvälisestä menestyksestä, joka perustuu kokonaisvaltaiseen brändinhallintaan. Alla olemme esittäneet useita esimerkkejä asiakkaidemme kanssa kohtaamistamme haasteista ja yhteisistä projekteista.

Punda on boutique-tason vientikumppani

Pundan asiakkaalla oli yhteistyön alkaessa takanaan pitkä kokemus yhteistyöstä Kiinasta paikallisen jakelijan kanssa. Alueen myynti oli kohtuullisella tasolla, mutta ei vastannut markkinoiden kokoa ja yhtiö päätti perustaa maahan oman yksikön. He palkkasivat Pundan vastaamaan yksikön toiminnasta, markkinoinnista ja hallinnosta. Vastaavasti Punda palkkasi asiakkaalle oman tiimin.

Vuoden yhteistyön jälkeen asiakas on edelleen tyytyväinen päätökseensä. Kiinan markkinoille suunniteltu strategia on alkanut elää ja tulokset noudattavat asetettuja tavoitteita. Yritys on erityisen tyytyväinen Pundan joustavuuteen erikoistilanteissa, joita Kiinassa tulee jatkuvasti esille. Asiat hoidetaan aina ja jatkuva raportointi on laadukasta sekä läpinäkyvää. ”Punda on boutique-tason viennin kehitysorganisaatio, joka täyttää täydellisesti yrityksemme tarpeet.”

Pundan brändiosaaminen osana Kiinan suurimman FMCG-toimijan arkea

Pundalla on ollut ilo tehdä yhteistyötä Kiinan kymmenen arvokkaimman bränditalon joukossa toimivan yrityksen kanssa. Asiakkaamme on maan suurin FMCG-toimija. Olemme kehittäneet heidän kanssaan yrityksen brändiportfoliota. Kiinan elintaso on keskiluokkaistunut ja kansainväliset brändit ovat löytäneet jalansijansa markkinoilla. Samalla brandin hallinnasta on tullut yhä tärkeämpi työkalu, kun toimijat kilpailevat houkuttelevuudesta kriittisten asiakkaiden silmissä. FMCG-markkinoiden tarkka myyntidata tarjoaa erinomaisen pohjan markkinaymmärrykselle, mutta tämän historialliseen kehitykseen pohjautuvan tiedon rinnalla kymmenien eri tuotemerkkien portfolion hallinnassa painotetaan erityisesti erilaisten kohderyhmien profilointia ja näiden ryhmien kulutustrendien ennakointia. Tällä kokonaisvaltaisella näkemyksellä ja laadukkaalla suunnittelulla Pundan tiimiä on hyödynnetty viime vuosina yhtiön eri liiketoiminta-alueiden brandien kehityksessä.

Kumppanuus Pundan kanssa on sitoutunutta yhteistyötä
yrityksen liiketoiminnan kasvun eteen.

OTA YHTEYTTÄ
TILAA UUTISKIRJEEMME

Yhteydenotot

+358 40 676 0379

Helsinki

Apollonkatu 3 C 19
FI-00100 Helsinki
info(a)punda.fi

Stockholm

Hammarby Allé 157 lgh 1202
SE-12065 Stockholm
info(a)punda.fi

Beijing

Landgent Bldg 5/F, Block A
Landgent Center No.20
East Middle 3rd Ring Road
Chaoyang District
100020 Beijing
info(a)punda.fi

Shanghai

15/F, Plaza 66, No.1266
West Nanjing Road
JiangAn District
200040 Shanghai
info(a)punda.fi